sunnuntai 22 lokakuu 2017

Mitä? Missä? Milloin? 2016

Vammalan Retkeilijöiden vuosi 2016 on ollut hyvin aktiivinen. Paljon on järjestetty monipuolista toimintaa. Pikkujouluissa sunnuntaina 4.12. kuulimme, mitä kaikkea vuoteen sisältyy. Tässä alla kooste vuoden toiminnasta.

Tammikuu alkoi tanssien

Levorannan Autoliike järjesti 9. päivä tammikuuta tanssit ja retkeilijät oli tapahtumassa grillaamassa makkaroita sekä pyöritti kahvipuhvettia. Tammikuussa olimme myös VsV:n apuna järjestämässä Satakunnan kansan Junnucup-hiiihtoja Vinkissä. Vesijumppa palasi joulutauolta ja jatkui jälleen sunnuntaisin Voimarinteellä. Avantouinti jatkui tiistaisin kaupungin rantasaunalla.

Helmikuu oli vihaisten lintujen

Helmikuussa vihaiset linnut valtasivat Hopun ulkoilualueen. Lauantaina 7.2. järjestimme Angry Birds Go Snow ulkoilutapahtuman. Auliksen rakentamat isot ritsat olivat kovassa käytössä niin kuin myös Petrin tekemät pikkuritsat. Märässä lumisohjossa myös hiihdettiin, lumikenkäiltiin, potkittiin palloa, ym. Tapahtumaan osallistui huikea määrä talkoolaisia.

Maaliskuussa Ylläs oli ykkönen.

Maaliskuussa retkeilijöiden ryhmä hiihteli Ylläksellä. Kohde oli niin hyvä, että tulevana keväänä retkeilijät vie hiihtäjiä taas samaan paikkaan. Maaliskuun lopulla, 30. päivä, järjestettiin lasten laavuretki Vinkissä.

Huhtikuu ja kevät aktivoi retkeilijät

Huhtikuu on eteläisessä Suomessa lumien sulamisen, kevättulvien, pitenevien iltojen ja luonnon heräilemisen aikaa. Huhtikuu aktivoi monella tapaa myös retkeilijät. Kuun alussa järjestettiin Karkun evankelisella opistolla Naistenpysäkki-niminen tapahtuma, johon osallistui yli 100 naista eri puolilta Suomea. Tapahtumassa oli luentoja ja erilaisia toimintapysäkkejä. Yli 100 naista ja paikalla oli myös Meidän Klasu, vetämässä naisille sauvakävelyä alkuverryttelyineen. (Oli sauvakävelyllä mös Helena ja Maikki).

Soron Anu ja Haapisevan Anne vetivät huhtikuussa laavuretkiä lasten kanssa, perheitten kanssa ja kaikkien halukkaiden kanssa. Huhtikuussa keiteltiin myös pannutolkulla kahvetta. Teatterikahvitus toimi ja toimii edelleen hyvin Marja-Tertun luotsaamana ja ahkerien talkoolaisten avustamana. Myös opiston tilaisuuksissa keiteltiin kahvia.

Huhtikuussa oli, kuten aina muulloinkin, hyvä mieli. Mutta erityisesti hyvä mieli oli Levorannan Autoliikkeen Hyvän mielen-tapahtumassa. Levoranta tarjosi hernekeittoa, jonka Jorma T. keitti ja retkeilijät jakoi. Tapahtumassa paistettiin myös lättyjä ja oli meillä oma esittelypöytäkin sisätiloissa. Huhtikuussa avustimme myös Muistolan koulun pienryhmien ulkoilupäivässä. Huhti-toukokuun vaihteessa aloitimme perinteiset viikkokävelyt.

Toukokuussa touhuttiin kovasti

Toukokuussa touhuttiin kovasti, ahkeroitiin kuten muuttolinnut pesänrakennuspuuhissa. Kevät tuli kohisten ja mm. pyöräilykausi alkoi. Tiistaipyöräilyt keräsivät jälleen hyvin porukkaa, kuten joka vuosi. Helatorstaina patikoitiin isolla porukalla Joutsijärvellä.

Anu ja Anne suorittivat hygieniapassin loistavin arvosanoin.

Unelmien liikuntapäivää vietettiin uiden ja saunoen, pyöräille, jumpaten ja kävellen. Kevät-Kalssussa ammuttiin jättiritsoilla.

Yhdessä Pyöräillen päivänä yhdistyksemme päivysti muutaman pyöräreitin varrella, mutta huono sää karkotti pyöräilijät. Sää pilasi myös toukokuisen sunnuntain perheretki/pyöräretken Ylistenjärvelle, vaikka aamun sateiden jälkeen ei retkellä sitten satanutkaan.

Kirkkovene oli toukokuussa useamman kerran vesillä. Ammattikoululaiset lanasivat kajakkeja ja kävivät melomassa.

Toukokuussa tehtiin laavuretkiä, käveltiin, pyöräiltiin ja kajakkivarastokin siivottiin.

Rajojakin ylitettiin toukokuussa. Touko-kesäkuun vaihteessa reilut 20 retkeilijää pakkasi pyöräilykypärän reppuun/matkalaukkuun ja lensi Finnairin siivin Unkariin. Ryhmä pyöräili vajaan viikon Balatonjärven rantoja. Osa pyöräili koko järven ympäri ja osa hieman oikaisi, siirtyen viimeisestä ajopäivästä osan matkaa laivalla, nautiskellen tuulenhekäyksistä järvellä.

Kesä-, heinä- ja elokuu
- Suomen suvi on sellainen kun se on, välillä paistaa ja välillä sataa

Sylvään koulun tukioppilailla oli kesäkuun alussa melontapäivä ja kajakit vuokralla. Karkussa tehtiin kesäillan kävely.

Melontamaanantait starttasivat kesäkuussa ja melontaillat jatkuivat elokuun loppuun. Melontaretkiäkin tehtiin. Juntusen Jouni toimi melontavastaavana. Laji on edelleen hyvin suosittu, mutta niin keleistä kiinni.

Kirkkovenesoutuharjoituksia pidettiin säännöllisesti ja kirkkovene oli myös muutamia kertoja vuokralla. Kirkkoveneestä vastasivat Klasu, Vuohelaisen Jorma ja Aulis.

Heinäkuun alussa Berchtesgadenissa, Itävallassa, järjestettiin 24-tunnin Alppivaellus, johon osallistui myös Vammalan Retkeilijöiden jäseniä: Jaana Hyttinen, Henri Hämäläinen, Rami Mäkipää ja Sanna-Maija Hahto. Nämä vaeltajat päivittivät joka päivä kuulumisia ja hyvin oli retkeilijöiden t-paidat ja buffi-huivit näkyvillä kuvissa.

7.8. järjestettiin Pyhän Olavin kirkon 500 vuotis juhlamessu, jonne osa kirkkoväestä saapui kirkkoveneellä, vanhan ajan vaatteisiin pukeutuneina. Myös retkeilijöiden vene oli mukana tapahtumassa ja yhdistyksemme jäseniä soutamassa. Hieno tapahtuma. Kirkonmäellä järjestettiin silloin myös keskiaikaiset markkinat.

Elokuussa kävimme tutustumassa myös jousiammuntaan Harjunpään Päivin opastuksella. Elokuun lopuolla yhdistyksemme osallistui Sastamalan ympäristöyhdistyksen kanssa roskakävelyyn, joka kulki Vammalan keskustan alueella siistien ympäristöä.

Kesä 2016 oli kolmas kerta, kun yhdistyksemme huolehti kaupungin rantasaunan kesäpäivystyksestä. Päivystys oli joka toinen sunnuntai, aina kaksi henkilöä vuorossa.

Syyskuun ensimmäinen sunnuntai ja Akselin Vaellus

Sateisesta kelistä huolimatta Akselin Vaellukseen osallistui hieman yli 200 henkilöä. Lapsia oli jälleen runsaasti. Hernekeittoa jaettiin, lättyjä paistettiin, lapsia leikitettiin leikkivarjolla, isoilla ritsoilla sai ampua ja halukkaille taiteltiin myös postipiirustuksia. Ritajärven mökillä myytiin kahvia ja pullaa ja polun varrelle oli pystytetty Metsämörri-tehtävätaulut. Traktorinlava oli aina täynnä, kun kyyti vei Hornion ulkoilumajalta Ritajärven mökin parkkipaikalle ja takaisin.

Syksyn uutena juttuna oli Anun ja Annen vetämä Muumien retkilykoulu, joka jatkuu taas keväällä.

Lokakuu

Lokakuun patikointiretki Suodenniemelle peruuntui vähäisen osallistujamäärän vuoksi, mutta talkoolaisia oli taas reippaasti mukana avustamssa Muistolan koulun oppilaiden ulkoilupäivien vietossa.

Talviuintikauden avajaisia vietettiin Suomen Ladun Yhdessä Uiden teemalla lokakuun alussa. Myös vesijumppa käynnistyi lokakuussa, nyt uuden ohjaajan vetämänä.

Lokakuussa osallistuimme myös "Vie vanhus ulos" -tapahtumaan, joka järjestettiin Kaalisaaressa. Syksyn aikana on pidetty myös yhteisiä ulkoilupäiviä Ritajärven luonnonsuojelualueella. Klasun sanojen mukaan päiväsaikaan joutilaille ihmisille.

Marraskuu

Marraskuun 13. päivä järjestettiin Siikasuolla isänpäivätempaus. Tapahtumaan osallistuivat Siikasuon alueen eri toimijat: Vammalan taideyhdistys, Tyrvään Petanque, veneenrakentajat ja me, Vammalan Retkeilijät. Kaupunkihan on kaavoittamassa Siikasuon aluetta uusiksi. Vaarana on, että rakennus, jossa meillä on kajakkivarasto, puretaan. Iso juttu, jos kaikki mnee niin kuin kaupunki on rakennusyhtiön kanssa suunnitellut. Niinköhän meille löytyy uusi kajakkivarasto jostain muualta, vesistön rannalta.

Vuosi 2016 on edennyt jo joulukuuhun.

Pikkujoulu vietetiin 4.12. Houhajärven rannalla, Sahrapirtillä. Joulukuussa on vielä sunnuntaina 18.12. Tuomaankirkko, johon toivomme yhdistyksemme jäsenten osallistuvan. Kirkkokahvit juodaan Heinon Leipomolla.

 

(päivitetty 6.12.2016)